"Voi olla melkein ylpeä siitä, että saa olla osana näinkin toimivaa asiaa ja
koittaa koko ajan kehittää sovittelutekniikoita."
Opettajat
OPPAAT
- Vertaissovittelu - yhteisöllinen sovittelumenetelmä kouluille © Maija Gellin 2008
(pdf)
- Vertaissovittelu - sovittelumenetelmä kouluille perustietoa © Maija Gellin 2006
(pdf)
LIITTEITÄ
- Todistuspohja vertaissovittelijana toimimisesta
(pdf)
Onnistumisen edellytyksiä
- Opettajien ja henkilökunnan koulutus ja tiedottaminen sovittelusta ja sovitteluun ohjaamisen käytännöistä. Koulutetaan riittävän kokoinen aikuisten ryhmä toiminnan ohjaajiksi oppilaskoulutuspäivän ja/tai jatkokoulutusten yhteydessä
- Huolellinen oppilasvalinta vertaissovittelijakoulutukseen
- Tiedottaminen aina lukukauden alussa opettajille, oppilaille ja vanhemmille
- Ohjaajien ja sovittelijaoppilaiden säännölliset tapaamiset
vähintään kolme kertaa lukukaudessa
- Vertaissovittelutoiminnan sijoittaminen koulun vuotuiseen aikatauluun
- uusien sovittelijoiden koulutus esim. syksyllä uusien oppilaiden tultua
- tiedotus lukukausien alussa
- opettajille tietoa sovitelluista tapauksista opettajien kokouksissa
- sovittelijaoppilaiden tapaamiset/vierailut toisten koulujen sovittelijaoppilaiden kanssa
- sovittelu mukana koulun muissa teemoissa, tapahtumissa, tempauksissa
- Soviteltavien tapausten kirjon kasvattaminen sovittelijoiden kokemuksen kasvaessa
”huolen kierrättäminen” ja/tai ”sopuboxi” oppilaiden näkemien ja kokemien ristiriitojen
siirtämiseksi sovitteluun
- Ohjaajien tietotaidon vahvistaminen jatkokoulutuksissa sekä ohjausvastuun siirtäminen
tarvittaessa seuraajille
Avaa ja tulosta tästä:
Onnistumisen edellytyksiä
Työnjako koulussa
-
OPETTAJAT ja muu henkilökunta puuttuvat havaitsemiinsa häiriötilanteisiin
havaitsija tekee vertaissovittelun tilauksen
-
Vertaissovittelua OHJAAVAT AIKUISET tukevat toimintaa koululla
-
käytännöt, tilaukset ja päivystykset
-
tapauksen sovitteluun soveltuvuuden tarkistus
-
vertaissovittelijoiden kuuleminen
-
havainnon kierrätys tarvittaessa
-
opettajien tiedottaminen
-
jatkokoulutukset
-
OPPILASHUOLTOHENKILÖSTÖ saa tietoa mahdollisista muuten näkymättömissä
olleista tapauksista ja pohtii mahdollista lisätukea oppilaalle
-
VANHEMMAT saavat aina tietoa toiminnasta
- tiedotuskirje kaikkiin koteihin
- vanhempainilloissa kerrotaan versosta työvälineenä
- vanhemmat voivat esittää havainnon, joka johtaa vertaissovittelun tilaukseen
-
VERTAISSOVITTELIJAT; Valittu oppilasryhmä koulutetaan vertaissovittelijoiksi:
-
päivystävänä sovittelijaparina työskentely
-
sovittelutilanteen asiantuntijuus
-
seuranta
-
havainnon kierrätys
-
osallistuminen sovittelijaryhmän tapaamisiin
-
tiedotus oppilaille
-
jatkokoulutus
-
OPPILAAT
- Koulun oppilaskunnalla oikeus sovitteluun ja oppilaat voivat itse
pyytää sovittelua riitatilanteessa tai esittää havaintoja,
jotka johtavat vertaissovittelun tilaukseen
Jaa kirjainmerkki, tulosta tai lähetä linkki
|