VERSO-ohjelma
Sovittelutaitoja ja kohtaamisen kulttuuria

VERSO-ohjelma tuo varhaiskasvatus- ja opetusalan ammattilaisille sekä lapsille, oppilaille ja opiskelijoille restoratiivisia kohtaamisen menetelmiä arjen toimintaan. Restoratiivinen lähetysmistapa vahvistaa sovittelevaa toimintakulttuuria ja restoratiivinen sovittelu tarjoaa vaihtoehtoisen menetelmän ratkaista lasten ja oppilaiden keskinäisiä sekä opettajien ja oppilaiden välisiä ristiriitoja arjen toiminnassa. Sovittelu on selkeä toimintamalli, jonka avulla sovittelijoiksi koulutetut koulun henkilökunnan jäsenet ja oppilaat auttavat osapuolia itse löytämään ratkaisun ristiriitaansa. Osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta, kuvata tuntemuksiaan ja pohtia eri ratkaisuvaihtoehtoja. Mallia noudattamalla edetään sopimukseen, jonka toteutumista seurataan. Sovittelulla puututaan mieltä pahoittavaan toimintaan mahdollisimman varhain.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA tukee oppimis- ja kasvatusyhteisöjen sovittelutoimintaa Veikkauksen tuotoilla. Käynnistämme koulutuksin sovittelutoimintaa päiväkodeissa, ala- ja yläkouluissa, yhtenäiskouluissa, lukioissa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa sekä kentältä tulevan kiinnostuksen ja yhteistyön puitteissa myös muissa kasvatus- ja opetusyhteisöissä. Tervetuloa VERSO-ohjelman sivuille!

Verso – Vertaissovittelu

Vertaissovittelua kouluille, ammattioppilaitoksille, oppimisyhteisöihin.

MiniVerso varhaiskasvatukseen

Sovittelu varhaiskasvatusyksiköiden hyvinvoinnin rakentajana

RESTO – Sovitteleva ja restoratiivinen yhteisö -koulutus

Henkilökunnan sovittelukoulutuksen avulla kohti kohtaamisen kulttuuria

Mentoritoiminta

VERSO-ohjelman mentoritoiminnalla ylläpitoa ja asiantuntijuuden jakamista

Ajankohtaista

RÖNSY – VERSO-ohjelman kiertävä seminaaripäivä 31.10. Tampereella

Julkaistu 11.10.2019

VERSO-ohjelma tuo kiertävän vuosittaisen seminaarin kouluttamillemme paikkakunnille! Ensimmäinen RÖNSY-seminaaripäivä järjestetään to 31.10. Tampereella ja kutsumme mukaan erityisesti pirkanmaalaisia kasvattajia. Valtakunnallisuutta seminaarin tuovat mentoriryhmiemme edustajat. Seminaaripäivän ohjelmassa on ohjelmajohtajamme Maija Gellinin tuoreen väitöstutkimuksen tuloksia restoratiivisista yhteisöistä sekä puhujavieras Arto Miekkavaaran (NeuroLeadership Group) esitys neurotieteellisen tutkimuk – …

Uutiskirjeen henkilökuva: Nelli Marjakangas

Julkaistu 7.10.2019

Kuka: Nelli Marjakangas, Verso-kouluttajaKoulutus: Bachelor of Social Services (sosionomi-diakoni AMK)Työkokemus: Työkokemusta on kerääntynyt vuosien varrella mm. lastensuojelusta, nuorisojärjestöistä ja seurakunnista. Kuinka päädyit Verso-kouluttajaksi? Työskennellessäni nuorten kanssa eri yhteyksissä olin alkanut paljon pohtimaan sitä, miten suurta taakkaa monet heistä kantavat ja kuinka yhä useampi painii ihmissuhteisiin liittyvien ongelmien kanssa. Erityisesti lastensuojelussa työskentelyn a – …

Osallistu kirjoituskilpailuun vertaissovittelusta 15.9. mennessä!

Julkaistu 5.9.2019

Vertaissovittelu eli Verso toimii jo noin 1000 koululla Suomessa ja Verso-sovitteluissa ympäri Suomen onkin koettu vuosien varrella mitä moninaisempia tilanteita ja hienoja hetkiä niin osapuolten kuin sovittelijoiden näkökulmasta. Osaisitko pukea oman huippuhetkesi sanoiksi tai kirjoittaa lyhyen tarinan vertaissovittelusta – huolehtien tietenkin, ettei ketään voida kirjoituksesi perusteella tunnistaa?Järjestämme ensimmäistä kertaa VERSO-ohjelman historiassa kirjoituskilpailun, jonka säännöt ovat – …

Ensimmäinen Verso-viikko on täällä!

Julkaistu 2.9.2019

Tällä viikolla eli 2.-6.9.2019 vietämme ensimmäistä kertaa VERSO-VIIKKOA! Tämän teemaviikon tarkoituksena on pitää Versoa esillä ja muistuttaa toisiamme, että SOVITTELU KANNATTAA! Tule mukaan tekemään tästä iloinen viikko sosiaalisen mediamme puolella! Jos jaat kuvia tai tarinoita, käytäthän hashatagia #versoviikko, jotta me ja muut näkevät miten olette mukana!Viikon aikana julkistetaan myös kilpailut, joista voit voittaa Verso-aiheisia palkintoja!

Yliopistojen RESTO-kurssien haku on auki!

Julkaistu 21.8.2019

Lapin yliopiston Sovitteleva ja restoratiivinen toimintakulttuuri -koulutus (12op) opetushenkilöstölle käynnistyy 26.11.2019. Lue lisää ja ilmoittudu tämän linkin kautta! Helsingin yliopiston HY+ seuraava Sovittelu ja restoratiivinen toimintakulttuuri kasvatus- ja varhaiskasvatusyhteisöissä -koulutus (10op) käynnistyy 21.1.2020. Lisätiedot ja ilmoittautuminen tästä linkistä! Koulutukset on suunnattu virassaoleville kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille. Koulutus on OPH:n tukemaa ja osallistuji – …

Uutiskirjeet

Uutiskirje 3/2019 on julkaistu!

VERSO-ohjelman uutiskirje 3/2019 on nyt julkaistu. Pääset lukemaan uutsikirjeen täällä!

Uutiskirje 2 / 2019 julkaistu!

Uutiskirjeemme 2 / 2019 on nyt luettavissa. Tilaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvä uutiskirje suoraan omaan sähköpostiisi täältä.

Uutiskirje 1 / 2019 julkaistu!

VERSO-ohjelman Uutiskirje 1/2019 on nyt luettavissa. Tilaa jatkossa Uutiskirje suoraan sähköpostiisi täältä! Innostavia lukuhetkiä!

Sovittelun Aallot -podcast

Mentoritoiminta

Oletko aktiivinen MiniVerso- tai Versotoiminnan ohjaaja tai RESTO-koulutettu sovittelun hyödyntäjä ja puolestapuhuja? Kaipaatko vertaisryhmässä sovitteluymmärryksen lisäämistä ja hyvien käytäntöjen jakamista muiden aktiivisten toimijoiden kanssa? Onko Versonne tai MiniVersonne piristysruisketta vailla?

Kehitämme VERSO-ohjelman mentoritoimintaa tavoitteena muodostaa alueellisia mentoriryhmiä, joiden jäsenet voivat toimia omalla alueellaan sovittelutoiminnan asiantuntijoina niin varhaiskasvatuksen kuin kasvatuksenkin kentällä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä uuteen mentoritoiminnan koordinaattoriimme Nina Huhtiseen osoitteessa nina.huhtinen@sovittelu.com tai puhelimitse 040 197 7272, niin mietitään yhdessä alueenne mentorointimahdollisuuksia!