Rikosasioiden sovittelu
Jos jokin menee rikki, se pitää korjata. Rikoksen yksilöllisesti parhaana seuraamuksena sekä uhrin että tekijän kannalta katsottuna on vain harvoin tuomitseminen.
Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta tuli voimaan vuoden 2006 alusta ja lain toteuttaminen käytännössä alkoi 1.6.2006. Lailla laajennettiin rikossovittelu koko maahan. Sovittelutoiminnan järjestämisestä ja kustannuksista vastaa valtio kuntien ja muiden järjestäjätahojen kanssa solmittavien toimeksiantosopimusten mukaan. Rikossovittelulla tarkoitetaan maksutonta palvelua, jolla rikoksesta epäillylle ja rikoksen uhrille järjestetään mahdollisuus puolueettoman sovittelijan välityksellä kohdata toisensa luottamuksellisesti, käsitellä rikoksesta uhrille aiheutuneita henkisiä ja aineellisia haittoja sekä pyrkiä omatoimisesti sopimaan toimenpiteistä niiden hyvittämiseksi.
Rikossovittelu säästää yhteiskunnan varoja. Sillä on havaittu olevan inhimillistä merkitystä rikosasian osapuolille ja kasvatuksellista merkitystä erityisesti nuorille rikoksentekijöille. Parhaimmillaan rikossovittelu lieventää ja poistaa rikoksen aiheuttamia henkisiä ja aineellisia haittoja ja ehkäisee rikoksen uusimista. Rankaiseminen ja sovittelu eivät ole vakavammissa rikoksissa toistensa poissulkevia vaan rinnakkaisia. SSF:n pyrkimyksenä on, että sovittelua ryhdytään käyttämään psyykkisten seurausten lieventämiseksi myös vakavissa rikoksissa ja perheväkivaltatilanteissa. Nykyinen valtion kurinpitoon perustuva rikosoikeudenkäyntimenettely ei takaa uhrille oikeusturvaa ja hänen traumansa käsittelyä. Tekijän ja uhrin välinen sovittelu olisi saatava osaksi rikosprosessia tai sitä edeltäväksi taikka sen jälkeiseksi menettelyksi. SSF pyrkii myös vaikuttamaan valtiovaltaan niin, että Suomi esimerkkimaana huolehtisi siitä, että rikoksen uhrin asemaa rikosoikeudenkäynnissä parannetaan koko EU:n alueella.
Kirjallisuutta:
Elonheimo Henrik (2004) Restoratiivinen oikeus ja suomalainen sovittelu. Oikeus, 2/2004, 179-199.
Flink Aune & Iivari Juhani (2004) Lähisuhdeväkivalta sovittelussa. Tutkimus- ja kehittämishankkeen realistinen arviointi. STAKESin sosiaalipalveluiden evaluaatioryhmä Finsoc, arviointiraportteja 5/2004.
Iivari Juhani (2010) Oikeutta oikeuden varjossa – Rikossovittelun täytäntöönpanon arviointitutkimus, THL:n raportti 5/2010.
Suomen sovittelutoimistot (päivitetty: 2/2009)
Linkki Rikos- ja riita-asioiden sivuille / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
SOVITTELU SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA-seminaari:
Juhani Iivarin seminaariesitys 22.01.2009 (copyright Juhani Iivari)
Jaa kirjainmerkki, tulosta tai lähetä linkki
|